Meistä

Paikallinen pientuotanto, joka arvostaa Pohjoismaista kenkäkulttuuria.

    1927

    Perheyrityksemme pitkä historia alkoi isoisoisästämme Peeteristä, joka aloitti vuonna 1927 Vastsaleliinassa suutarina. Ensimmäinen työhuone sijaitsi hänen kotonaan, jonne oli Singerin koneen vierelle sijoitettu tarkasti järjestykseen kaikki tarpeellinen kaavoista lesteihin. Hänen kättensä työtä pidettiin suuressa arvossa. Kakki jalkineet, jotka tuotiin yleensä vain kengänpohjan vaihtoon, puhdistettiin ja korjattiin perusteellisesti ja kenkien omistaja sai takaisin lähes uudenveroiset jalkineet. Luonnollisesti asiakkaat saivat myös tilata itselleen mittatilaustyönä tehtyjä jalkineita.

    1993-1996

    …kaksi sukupolvea on vaihtunut, on vuosi 1993 ja kaikki on tulevaisuus näyttää valoisalta. Luodaan firma Ritico OÜ ja Peeterin lapsenlapsi Rait alkaa tuomaan virolaisille uusia kimaltelevia jalkineita maailmalta. Tämä ei kuitenkaan riitä ja vuonna 1996 Rait aloittaa voimistelutossujen valmistamisen muutaman ompelijan ja ompelukoneen voimin vanhan painotehtaan tiloissa Võrussa, sillä oman tuotteen valmistaminen tuntuu juuri nyt oikealta. Perinteistä pidetään edelleen kiinni. Aluksi tossuille oli kysyntää lähinnä Suomessa, mutta myöhemmin myös virolaiset alkoivat tuntea mielenkiintoa niita kohtaan, vaikka ensimmäiset tossut olivat kaupoissa melko kalliita. Vuonna 1996 voimistelutossut saatiin kuitenkin puhuttua myyntiin Viron kauppojen hyllyille HipHop-tuotemerkillä.

    1997-1998

    Johdonmukaisuudella saavuttaa tavoitteet. Tuntui, että tuotteet otettiin hyvin vastaan, sillä tyytyväisten asiakkaiden määrä lisääntyi joka päivä ja uusien tuotteiden perään oli kysyntää. Näin ollen tarvittiin apukäsiä ja meidän täytyi muuttaa isompiin tiloihin. Vuonna 1998 kunnostimme vanhan radioaseman Kirumpäällä ja vuoteen 2000 mennessä siellä työskenteli 25 ihmistä. Voimistelutossujen lisäksi aloitettiin lämpöisten tossujen ja pohjallisten valmistus. Vuonna 1998 Englannista tuotiin erityisesti sandaalien valmistamiseen tarkoitettu ompelukone. Vaikka meillä oli mahdollisuus tarjota töitämme suuremmille ja tunnetuille merkeille, uskoimme, että oma tiemme on se oikea ja valmistamamme kotitossut, sandaalit ja pohjalliset saivat itselleen tuotemerkin OmaKing.

    1999-2006

    Vuodet 1999-2006 olivat vauhdikkaita ja voisi jopa sanoa että myrskyisiä, kasvoimme nopeasti ja moninkertaistimme tuotantoamme. Tuotteemme löysivät tiensä myös Viron ulkopuolelle, OmaKingan ja HipHopin jalkineita myytiin Suomessa, Latviassa, Liettuassa ja myös kauempana kuten Kreikassa. Vuodessa valmistimme keskimäärin 130 000 paria voimistelutossuja, 30 000 paria naisten ja miesten tossuja, 10 000 paria sandaaleja ja 300 000 paria pohjallisia. Pysyäksemme mukana ajan virrassa, avasimme ensimmäiset kotisivumme vuonna 1999, ensimmäiseen verkossa tehtyyn ostokseen kului kuitenkin vielä muutama vuosi.

    2007-2013

    Yhteiskunnassa oli muutosten aika- ostajat siirtyivät tekemään ostoksia yhä enemmän internettiin, tuotteiden alkuperä ja valmistustapa muuttuivat tärkeämmäksi ja tätäkin enemmän kiinnitettiin huomiota tuotteen laatuun. Onneksi olimme pitäneet näitä asioita aina arvossa, ja näin ollen meidän tuli vain jatkaa valitsemassamme suunnassa, kiinnitimme kuitenkin aina enemmän huomiota asiakkaidemme mielipiteisiin. Meille oli tärkeää, että tuotannon kasvaessa emme luovu periaatteestamme jatkaa tuotantoamme Virossa, ja antaa näin oman panoksemme Viron talouden ja yhteiskunnan kasvuun. Tämän vuoksi meidän tuli jatkuvasti etsiä mahdollisuuksia pysyä pinnalla yrityksenä. Kehitimme verkkokauppaamme, kiinnitimme vielä enemmän huomiota asiakkaidemme toiveisiin ja tuotteidemme suunnitteluun ja luonnollisesti meidän tuli jatkuvasti pitää yllä korkeaa laatuamme. Onneksi tuotemerkkimme OmaKing ja HipHop olivat tulleet jo tutuiksi markkinoilla, jotkut tuotteista jopa lähes klassikoiksi, mikä auttoi meitä raskaimpina vuosinamme, kiitos lojaalisten asiakkaidemme.

    2014-2020

    Uudet tuulet puhaltavat. Yrityksen johdossa on tapahtunut sukupolven vaihdos ja Peeterin lapsenlapsenlapsi Liis on siirtynyt johtoon. Ideoita on paljon, tahtotila on suuri. Toisaalta on tärkeää jatkaa yritykselle vuosia tärkeiden periaatteiden säilyttämistä – kuten laatu, jalkineiden mukavuus, ympäristöystävällisyys – ja samalla antaa kaikelle uudempi, nykyaikaisempi, tänään toimiva henkäys. Jotta käsityömestariemme taidot pääsisivät oikeuksiinsa, aloimme etsiä keinoja miten voisimme antaa jalkineiden valmistamisen taidoille ja perinteille tätäkin enemmän arvoa. Näin syntyui uusi TOKU- merkkimme.